Cobra II tuli täydellä kokoonpanolla Rekolaan. Sää alkuun hieman sateinen , mutta pelin alkuun ilma parani. Rekola oli erittäin hyvin latautunut tähän otteluun. Voisi sanoa, että oli Repeltä kauden paras peli. Gobra oli hyvä, ja se pommitti taukoamatta kovia lyöntejä, mutta ne poimittiin kaikki pois, ja ulkopeli toimi, kolmannessa tasoittavassa Repe teki kolme juoksua eikä antanut vastustajalle yhtään, ja se riitti voittoon.. Toisessa erässä tehtiin pari juoksua per vuoro ja pidettiin vastustaja aisoissa. Repellä ei vieläkään ollut täysi kokoonpano, mutta loppuakohti joukkue täydentyy koko ajan, sitä mukaan kun pelaajat parantuvat.
Ottelu Repe – Cobra II 2-0 ( 3-0, 7-0 )
Palkitut 1 palk. Juha-Matti Borodavkin ja 2 plk Hannu Sääskilahti
Archive for Elokuu, 2009
COBRA KYLÄILI REKOLASSA
Torstai, Elokuu 27th, 2009Janakkala Rekolassa
Torstai, Elokuu 20th, 2009Kolmas peli putkeen oli verottanut pelaajia Repeltä ja Janakkala tarvitsi voiton päästäkseen ylempään jatkosarjaan. Kokoonpano oli varmaankin Janakkalan paras ja kyllähän Repeä nöyryytettiin ekassa erässä kunnolla. Toiseen erään tehtiin pari pientä muutosta pelipaukoissa ja pelikin muuttui tasaisemmaksi kun Repekin sai onnistumisia. Sade pilasi kyllä tätäkin peliä hieman. Janakkala vei pisteet ansaitusti
Nummelassa Äijiä vastaan
Torstai, Elokuu 20th, 2009Äijät ja äijät oli siellä nuoriakin pelimiehiä.
Vaikka Repe tuon ottelun voitti, ei se pelillisesti kyllä mikään huikea suoritus ollut. Täytyy kyllä tunnustaa, että lukkarin tolpat olivat kyllä sitä luokkaa ja pysyivät lautasella, ettei moni kunnolla palloon osunut.
Lammi Rekolassa
Torstai, Elokuu 20th, 2009Kesälomat meni ja sarjan syyskierros lähti käyntiin Lammin joukkuetta vastaan. Harjoituksia ei ollut kukauteen joten peli takkuili alussa kovastikkin. Ennen pelin alkua oli hirveä vesisade ja ukkosmyrsky, mutta onneksi saatiin peli pelattua. Pisteet Repelle 2-0
Muutoksia pelaajakokoonpanoissa
Tiistai, Elokuu 4th, 2009Repe koki valitettavia pelaaja menetyksiä Suomen armeijalle, kun Tatu Uusitalo ja Henri Ek astuivat armeijan harmaisiin tai oikeastaan kurkkusalaatteiksi niitä nykyään kutsutaan. Toisaalta saimme sieltä takaisin Juha-Matti Borodavkinin ja opiskelukiireiltään palanneen Esa Pietarisen.Näin tää elämä vain menee. Junnut kasvaa, joku jatkaa ja jotku lopettaa pelaamisen.. Repen pelaajista 90 % on palannut takaisin peleihin. Tästä 10 % jotka eivät jatka niistä on yksi surullinen vakavasti elinikäisesti loukkaantunut pelaajamme , paikakunnalta muutto ja normaali seuran vaihto ja yksi ressukka nuori meni naimisiin ja unohti pesäpallon, ” säälin häntä” : ) terkkuja Petrille.
Tatu ja Henri pelasivat huippu kautta joukkueessamme ja toivat paljon iloa ja tsemppiä porukan tekemiseen, lisäksi Tatu on tunnollisesti valmentanut nuoria junnuja päpen C-pojissa ja toiminut pelinjohtajana. TOIVOTAMME tsemppiä pojille sinne Santikseen. Toivottavsti sauvakävely nostaa kuntoa entisestään. Kraanatinheitto ainakin sujuu.
